Uusi koti

Saavuin nykyiseen kotiini 9.6., jolloin olin tasan 12 viikon ikäinen. Onneksi automatka tänne ei ollut pitkä, sillä kuljetuskopassa oli kamalaa matkustaa yksin! Ihmiset kutsuivat minua reippaaksi, kun tutkin uutta kotiani. En vain silloin tiennyt että minut jätetään tänne. Aluksi minusta oli hauskaa päästä uuteen paikkaan, mutta sitten tutut ihmiset lähtivät ja jättivät minut tänne. Miten ne pystyivät!

Onneksi olin nähnyt näitä ihmisiä jo useita kertoja, muuten olisin ollut tällä pienellä kissalla pelottavaa! Uusi paikka äänineen oli suuri seikkailu. Ensimmäistä kertaa kun maltoin mennä nukkumaan, niin yhtäkkiä alkoi järkyttävä hurina! Siinä meni kisulilla pupu pöksyyn ja piti sännätä sohvalle mamin käden päälle nukkumaan. Sulatin kuulemma hänen sydämensä täysin, mutta en ymmärtänyt ihan että miten sydän voi sulaa? Oliko se jäässä, vai mitä? Ihmiset on outoja.

Mä oon iso poika! Kaukosäädin on paaljon pienempi kuin minä!

Illalla oli hieman pelottavaa, kun ihmiset menivät nukkumaan. Silloin vasta huomasin kunnolla ettei kaverit olleet mukana! Miten muka pystyisin nukkumaan ilman lämpimiä sisarukisani? Onneksi pääsin sänkyyn nukkumaan, niin selvittiin siitä ensimmäisestä yöstä kunnialla. Piti vähän itkeä sisaruksien ja vanhempien perään, mutta minähän olen kova poika eikä sitä kauan kestänyt. Isot pojat eivät itke! Paljoa, välillä vähän...

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa oli hyvin pelottava, mutta onneksi olen kotiutunut hyvin ja olen jo päässyt moniin seikkailuihin!

Nämä kuvat ovat ensimmäiseltä ja toiselta päivältä. Iskä kävi ostamassa toisena päivänä mulle isomman kiipeilypuun! Pitää joskus kuvauttaa se uusi ja vanha mamilla, ne oli kuvitellut jotenkin oudosti että selviäisin sellaisella pienellä ja olemattomalla kiipeilypuulla! Ihan outoja ihmisiä...