Kaverukset

Taas paljon kuvia. Niitä on kerääntynyt aika paljon. :D

Hannibalista ja Myrskystä on aika mahdoton ottaa yhteiskuvia. Lähes ainoat kerrat, kun ne on lähellä toisiaan, on leikin tiimellyksessä. Silloin ei pysy kamera mukana, varsinkaan kun kuvaan pääsääntöisesti puhelimen kameralla. Talosta löytyy järjestelmäkamerakin, mutta siihen tarttuminen on jotenkin liian työlästä. :D Pitää petrata tässä asiassa!

Muutamia suhteellisen hyviä kuvia on näiden kahden oleilusta. Yhden hetken kuva päätyi jopa banneriin. Kerrankin kumpikin kissa oli paikallaan, rauhassa ja katsoi kameraan. Todellinen lottovoitto! :D Yleensähän ne on yhdessä vain juoksemalla makuuhuoneen sängyltä olohuoneen sohvalle ja takaisin. Jos ollaan ihan villinä, niin sitten juostaan sohvalta vielä kiipeilypuuhun. :D

Näillä kahdella on erikoinen kaveruussuhde. :D Hannibalilla tuntuu menevän usein hermot Myrskyyn, jolloin Myrsky juoksee "henkensä edestä" ympäri asuntoa. Yleensä nämä tilanteet saavat alkunsa kun Myrsky on ensin kiusannut Hannibalia hyökkäämällä kimppuun Hannibalin nukkuessa, tai jotain muuta vastaavaa. :D

Veljekset kuin ilvekset.

Minä purrren!

Om om om!

Tässä mun hampaat! Kato niitä.

En mä mitään oo ikinä purrut....

Äiskä huomasi, lakkaa nyt leikkimästä!

Kato nyt äiskä, se vaan puree mua ilman syytä!

Niin viattomina että.

Hei mikä tuolla menee...

Kaverusten ystävyyden syvenemisen on parhaiten huomannut nukkumispaikoista. Edelleenkin pojat tykkää parhaiten nukkua kiipeilypuiden pesissä, kummallakin on omansa. Mutta välillä läheisyys lämmittää.

Ensin nukuttiin sohvalla, mutta ei todellakaan vierekkäin.

Sitten näin lähekkäin.

Ei me nukuta lähekkäin. Vahingossa ollaan näin lähellä toisiamme.

Näissä jossain kuvissa näkyy myös hyvin nuo Myrskyn ihanat harmaat raidat. Meidän pieni sisupussi! <3

Myrsky-tuulen lailla

Ensimmäiseksi, varoitus: postaus sisältää suuren määrän kissakuvia!

Aloimme puhumaan toisen kissan hankkimisesta jo aika aikaisessa vaiheessa. Hannibal oli tottunut leikkikavereihin, ja siitä huomasi sen kaipuun. Mietimme että kuitenkin parempi odottaa että Hannibal olisi hieman isompi, eli kevääseen. Päätettiin kuitenkin että hankitaan kissa eläinsuojeluyhdistyksen kautta ja aloinkin seuraamaan heidän Facebook-sivujaan.

Mutta tässäkään asiassa ei taas mennyt niin kuin suunniteltiin. :D

Huomasin Facebookissa ilmoituksen Myrskystä  ja näytin sen puolisolle. Hän rakastui tulisesti heti (on sellanen nopeasti syttyvä luonne) ja vaati että käydään katsomassa. Olin (taas :D) vastaan, koska pelotti millaista olisi oikeasti elää kahden kissan kanssa. Ja kahden pennun kanssa varsinkin. Mutta kun käytiin katsomassa Myrskyä, niin rakastuin minäkin. Vaikka häkkiin mentäessä Myrsky ja siskonsa sähisivät ja tulivat kunnolla esille vain kinkunpalaa heiluttaessa. Mutta pennussa oli luonnetta, ja tiedettiin että Hannibalin kanssa tarvitaan sitä. Hannibal kävi meinaan isänsä kimppuun, ainoana pentueestaan. Leikkiähän se oli, mutta kertoo jotain Hannibalin luonteesta.

Myrsky oli löydetty muutamaa viikkoa aiemmin 30 km päästä ilman emoa. He eivät siis olleet tottuneet ihmisiin, joten ei ihme että sähinää häkissä riitti, kun eivät olleet tottuneet. Jätimme Myrskyn vielä sinne häkkiin, koska hän ei ollut vielä luovutusiässä (eläinlääkäri arvioi iän, kum sitähän ei tiedetty).

Voin sanoa että pelotti aika paljon tuoda villikissa  (joka Myrsky todellakin oli) kotiin. Eikä se tietenkään helppoa ollut. Taivaan kiitos puolisolla riitti kärsivällisyyttä, onneksi niin! Nyt ne on hyviä kavereita, vaikka vielä välillä saatetaan sähistä ja inistä toiselle. Mutta sellasia ne velikullat on. ;)

Ja Myrskystä on tullut aivan yhtä rakas kuin Hannibalista. Mikä pelotti mua, että kiintyykö siihen rääpäleeseen yhtä paljon kuin Hannibaliin. Pelko oli aivan turhaa. Myrsky on aivan valloittava persoona! Tosin onhan silläkin omat huonot puolensa - mutta niinhän meissä kaikissa. ;)

Ensimmäinen kuva mitä minusta on otettu.
Pelotti kamalasti! 

Uskalsin jopa lopulta ulos luolasta.

Söpöilen mamille niin paljon että sen on pakko antaa mulle kinkkua!

Tätä lamppua en ole nähnyt pitkään aikaan.
Kummasti se katosi jonnekin...

Keskity nainen olennaiseen! MINUUN!

Minulla ja isillä on aina hauskaa.
Näytän sille kieltä.

Moi kaikki!

Mä ja mun kieli!

Mitä? Joku vei kinkut?!

Hämäävä harmaa. Oon oikeesti raidallinen!

ZzzzZzzzZzzz

Lisää raitoja.

Isi ja äiti löysi mut kerran pyykkikorista.

Top Model.

Mami ei tykänny kun söin tätä. Se oli kivan ohut johto!
Se kuulemma kuului johonkin kotiteatteriin.
Nii-i, sitähän mä olen!

Ei voisi kissat olla yhtään erilaisempia! :D Hannibal on pehmeä ja pyöreä, siinä missä Myrsky on siroluinen ja luikku (vaikka syö omat ja Hannibalin ruuat). Hannibal rakastaa kaikkia, Myrsky taas suhtautuu kaikkeen varauksella. Tämä viimeinen on ymmärrettävää, koska Hannibal kasvoi kotona ja Myrsky ties missä.

Mutta kumpikin on vienyt tämän kissatädin sydämen täysin ♥

Hannibalin tarinan alku

Olimme jo pitkään miettineet lemmikkiä, pohtineet kissan ja koiran välillä. Välillä kallistuimme  koiran kannalle ja välillä kissan kannalle. Puolisollani on ollut lemmikkikissa lapsena, minulla taas koira. Koska olen tottunut koiriin, niin kissan hankkiminen epäilytti. Lähinnä pelkäsin että osaanko olla kissan kanssa ja pitää siitä huolta, kun tietoni ovat koirista.

Mutta sitten puolison ystävä kertoi heillä olevan kissanpentuja. Pennut olivat vahinko, heillä oli itsellä poikakissa ja hoidossa tyttö, kumpikin alle vuoden. Ennen kuin he olivat ehtineet viedä kissoja leikkautettavaksi vahinko oli jo käynyt. Kissat saivat viisi taivaallisen ihanaa pentua, olisin voinut ottaa niistä minkä tahansa - tai jopa kaikki!

Kissanpennut olivat kahden viikon ikäisiä kun näimme heidät ensimmäisen kerran. Olin myyty! Pieniä tuhisevia söpöliinejä! Oikeastaan pennuista oli yksi vapaana, muut oli varattu. Kun menimme katsomaan pentuja, se vapaa pentu tuli puolisoni kädelle ja siinä kohtaa tiesin että kotona alkaisi minun pääni pyörtäminen.

Niinhän siinä kävi,  että tuo vapaa kissa oli Hannibal ja suostuin ottamaan kissan, vastoin kaikkia alkuperäisiä ajatuksiani ja pelkojani. Enkä ole kertaakaan katunut! Tänäänkin kun nappasin pikkusen syliin, tuli ihana lämmin olo. Mietin tosin mitä on tapahtunut sille mun pienelle söpönassulle, että koska siitä on tullut yli 4 kilonen jässikkä. :D Mutta maailman ihanin edelleen! 

Tässä kuvia siitä kun meidän Hannibal oli vielä pieni. Ensimmäiset kuvat on otettu 5 viikkoisena, ja muut sitten kotona. :) Onpas hän ollut pieni!

Yritin olla hurrrrmaava tässä kuvassa.

Taco Tongue!

Tässä on yksi mun veljistä. Sen häntä oli tollanen töpö, kun mulla oli piiitkä!

Oli hyvä nukahtaa rapsutuksiin. Tämä on vielä synnyinkodista.

Tässä mä oon just muuttanut uuteen kotiin. Mä raaavin mun iskää!

Aivan paras ikkunapaikka kesällä kyttäillä. Enää en oikein mahdu tuohon koloon....
Ja on äiti puhunut jotain että siihen ei pääsekään pian. Ihan hyvä ku oon jo liian iso!

Tästä kiipeilypuusta oli myös kiva kytätä tota tietä mikä vie puistoon! Harmi vaan että tämä lainattiin eteenpäin.
Kuka lainaa oman kissansa kiipeilypuun, ei oo reilua!

Hei, siellä tiellä menee taas joku!

Pienenä tykkäsin myös nukkua sylissä. En enää. Isot pojat ei nuku sylissä.

Ulkoilin ensimmäistä kertaa ulkona. On se outo paikka!

Äiti pelasta mut!

Mun ensimmäinen kärpänen! Rouskis!

Oh my head.

Mä en yhtään tykännyt siitä kun mut vietiin tässä laukussa jonnekin! Ihan tyhmää oli tunkea mut sinne!
(Toim.huom. 5 minuuttia myöhemmin kissa nukkui. ;))

Mökillä! Se oli aivan paras paikka! Siellä oli tilaa juosta ja outoja hajuja ja paljon esineitä joita sai tiputella.

Keinutuolin alunen oli aivan paras paikka. Miksei meillä oo kotona tollasta?
Ensi kesänä taas mökille, tuskin maltan odottaa että päästään Myrskyn kanssa juoksemaan kilpaa sinne!

Hyvää eläintenpäivää kaikille!

Number two

Minun täytyy pahoitella, vaikka onneksi ei ole ketään keneltä pahoittelisi. ;) Perustin blogin, mutta sitten elämä nielaisi kaiken vapaa-aikani. Vähiten pieni harmaa pallero, joka tuli Hannibalin seuraksi. Koska yhdessä pennussa ei vain ollut tarpeeksi kahdelle kissahullulle. ;)

Aloimme nimittäin miettimään Hannibalille seuraa, mutta päädyimme siihen että odotetaan ensikevääseen. Kunnes sitten näimme eläinhoitoyhdistyksen sivuilla kuvan Myrskystä ja se oli menoa. Rakastuimme tuohon pieneen rääpäleeseen, vaikka se ei antanut silittää, sähisi ja ainoa kommunikointikeino oli tarjota kinkkua, joka hävisi kädestä nopeasti tassulla nappaamalla. Mutta olimme rakastuneita.

Myrskyn kotiin tuominen oli tietenkin hankalaa, koska Hannibal oli tottunut riehumisleikkeihin ja Myrsky ei ollut taas tottunut muiden kissojen kuin siskonsa seuraan. Ensimmäinen viikko oli järkyttävää tappelua, mutta siitä eteen päin jokainen päivä on parempi kuin edellinen. Edelleenkään heitä ei uskalla jättää pitkäksi aikaa samaan huoneeseen vahtimatta, mutta nukkuvat jo kuitenkin samalla sohvalla! Ja riehumisleikkejä tälläkin hetkellä taidetaan harrastaa viereisessä huoneessa. :D

Joskus paremmalla ajalla täytyisi kirjottaa enemmän kummastakin kissasta, kuvamateriaalia ainakin olisi. Siirsin nimittäin juuri yli 1000 (kyllä, TUHAT) kissakuvaa tai videota puhelimestani tietokoneelle. Ihmekös puhelin vähän kävi hitaalla.... ;)

Hyvää viikonloppua toivottaa
Crazy cat lady, Hannibal & Myrsky